Tääkin resepti on netistä jostain, en muista mistä. Soveltelin sitä hiukkasen enemmän oman makuni mukaseks.

Pippurinen kinkkuvoileipäkakku (n. 15 hengelle)

1 pussi Iso-Paahto-paahtoleipää

1 dl maitoa kostutukseen

täyte:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

200 g pippurituorejuustoa

1 prk kermaviiliä

2 rkl sinappia

1 tl mustapippurirouhetta

150 g palvikinkkua

1 iso paprika

Päälle:

200 g maustamatonta tuorejuustoa

100g taco-maustettua tuorejuustoa

75 g ranskankermaa

Tee ensin täyte. Pilko kinkku ja paprika pieniksi kuutioiksi. Sekoita täytteen aineet keskenään tahnaksi. Leikkaa leivistä reunat pois ja jaa kolmeen osaan. Lado ensimmäinen pino tarjottimelle parijonoon. Kostuta maidolla ja laita väliin puolet täytteestä. Lado seuraava leipäkerros ja kostuta. Taas puolet täytteestä väliin ja viimeinen leipä kerros päälle. Kostuta sekin. Sekoita päälliset keskenään ja levitä päälle.

Koristelut:

Koristeluun voi käyttää juustoraastetta, kirsikkatomaatteja, paprikasilppua, kinkkuruusukkeita, kurkkua jne. Itse otin kinkusta tähtiä piparimuotilla ja laitoin niitä päälle.

1253369428_img-d41d8cd98f00b204e9800998e