Jostain syystä tästä on tullut viime aikoina enemmän käsityö- ja askartelublogi kuin ruokablogi. Koittakaa kestää, kyllä ruoankin vuoro vielä tulee.

Maanantaina teimme lasten kanssa taikataikinasta koristeita. Tarkoitus oli siis tehdä joulukuuseen jotain itsetehtyä steariinilumihiutaleiden lisäksi. Löysin taikataikinan ohjeen Perhekerhon sivuilta ja se olikin sopiva määrä. Lapset eivät ehtineet kyllästyä ja koristelukin sujui mainiosti.

Ohjeeseen tuli:

2 dl vehnäjauhoja

½ dl suolaa

1 rkl ruokaöljyä

1 dl vettä

Sekoitin vain taikinan ja annoin lasten muotoilla. Lasten mennessä päiväunille laitoin nuo uuniin 125 asteeseen. Pienet kuviot olivat tunnissa kovia, mutta nuo isot olivat uunissa 1½ tuntia.

Tänään nuo luomukset sitten koristeltiin. Annoin lapsille käyttöön vesivärit ja muutaman kimalleliiman ja itse käytin vain liimaa ja hileitä.

Huomenna ajattelin lasten kanssa tehdä näitä lisää lahjaksi kummeille ja mummeille. Ne tehdään kylläkin ihan piparimuotilla ja koristellaan pelkällä kimalleliimalla.